maanantai 27. toukokuuta 2013

Summer is finally here!

Taas on muutama viikko vierähtänyt ilman, että olisi ollut aikaa bloggailuun..

Ensimmäisen kerran sain lähes 2vuoden täällä asumisen jälkeen suomesta kaverin kylään tänne tai itseasiassa serkkuni. 4 päivän aikana olin töissä osan aikaa, joten jäi vain muutama päivä, kun ehdittiin tutustumaan yhdessä mm. Zürichiin ja lähettyvillä oleviin paikkoihin.

Kierreltiin Rapperswiliä ensimmäisenä päivänä..


Rapperswilin linnallla maisemien ihailua.

Zürichissä käytiin myös ihmettelemässä maailman menoa ja kävelemässä tottakai kultaharkkojen päällä banhofstrassella. 




Matkamme jatkui Schaffhauseniin ja Rheinfalleille. En ollut itsekkään käynyt tällä puolen koskea aikaisemmin. Muutaman aidankin yli jouduttiin loikkimaan, että päästiin ottamaan valokuvia, mutta taru ei kerro siitä sen enempää.. ;) Veden valtavan voiman kyllä pääsi tältä puolelta kokemaan paremmin, kun uskaltautui tuohon "parvekkeelle" kosken päälle.. 



Perusnähtävyydet tuli koluttua läpi ja käytyä vähän myös rimpsalla katsomassa paikallista yöelämää..  4 päivää on todella lyhyt aika Sveitsiin, jos haluaa nähdä laajemmin, kun pelkän Zürichin. Hyvin ehdimme edes vähän lähiympäristössäkin pyörimään.

 Heli oli ostanut neuvostani one country interreil pass 4 päiväksi sveitsiin (n. 100€) jolloin, hän pystyi hyödyntymään täällä kallista julkista liikennettä rajoituksitta tuon 4 päivän ajan ja säästi pitkän pennin yksittäisissä junalipuissa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti